Muutama päivä sitten Italian oikeistolainen pääministeri Giorgia Meloni kampanjoi äänestäjien puolesta taistelijana, esittäen itsensä "tuona narttuna Melonina".
Hänen nousunsa johtuu suurelta osin kyvystään miellyttää puolueensa äärioikeistolaista kannattajakuntaa identiteettikysymyksissä, kuten muslimien maahanmuutossa ja samaa sukupuolta olevien vanhempien kohdalla, samalla rauhoittaen keskioikeiston äänestäjiä siitä, että hän on turvallinen vaihtoehto hallita Italiaa hauraassa taloustilanteessa.
Hänen oikeistolaisen kulttuurisodan ja valtaapitävien ystävällisten ulko- ja talouspolitiikkojen hybridinsä voisi muodostua malliksi muille Euroopan äärioikeistopuolueille, jotka pyrkivät saamaan valtaa ja laajempaa hyväksyntää.
Hän on seurannut pääpiirteittäin samanlaisia politiikkoja kuin Berlusconi, keskittyen tuloverojen ja sosiaalietuuksien leikkaamiseen ilman kunnianhimoisia taloudellisia uudistuksia, jotka lisäisivät Italian jatkuvasti matalaa kasvua. Ironista kyllä, Melonin tuki pysyy vahvana vaikka äänestäjät pitävät hänen suoriutumistaan huonona hänen nimikkokysymyksessään: maahanmuuton hallinnassa. Hän lupasi estää siirtolaisia ylittämästä Välimerta Pohjois-Afrikasta, mutta on huomannut ettei siihen ole helppoa ratkaisua.
@ISIDEWITH7mos7MO
Kuinka tärkeää on poliittiselle johtajalle tasapainoilla houkuttelemalla puolueen kannattajia samalla houkutellen ääniä keskustasta?
